Helou!
Uusi vuosi lähti mukavasti käyntiin kouluun palaamisen lisäksi, kun kävimme pitämässä ikääntyneille ihmisille palvelutalolla ohjastuokion. Kyseessä oli siis sama paikka jossa kävimme aikaisemmin pitämässä yhden tuokion.
Tällä kertaa ohjelmassa oli tutustumista postikorttien avulla, keilausta (limsapullot toimivat keiloina). Limsapullot oli numeroitu 1-5 ja numeroita sai samalla tavalla kuin mölkky-pelissä, 1pullo, esim. 5pist. ja kolme pulloa=3pist.Sitten lauloimme sekä ja pidimme levyraatia jossa oli vanhempia ja uudempia lauluja sekaisin. Tällä kertaa tuokio meni jo hieman paremmin (johtuiko sitten siitä ettei ollut lankakerää mukana) ja tunnelma oli rento ja iloinen. Saimme myös pullaa ja kahveeta tuokion loputtua. Lauluja joita lauloimme oli mm. vanhoja poikia viiksekkäitä ja satumaa. Laulut olivat melko tuttuja joten niiden mukana oli helppo laulaa.
Tällä kertaa oli hieman vähemmän osallistujia järjestämässämme tuokiossa, mutta se ei menoa haitannut vaan saimme silti mukavan virikkeellisen tuokion heille pidettyä. :-)
Näihin kuviin ja tunnelmiin jäämme odottelemaan seuraavaa projektia ja siitäkin sitten todisteita tänne laitellaan kuhan keritään. :-)
"..vanhoja poikia viiksekkäitä..."
tässä postikortteja kaivellaan pussista tutustumisleikkiä varten.
tälläset hienot keilat meillä oli :-)
levyraadin pisteitä lasketaan ja voittaja on....
Nobojen projektit
keskiviikko 4. tammikuuta 2012
keskiviikko 14. joulukuuta 2011
tiistai 13. joulukuuta 2011
13.12.2011 Ikääntyvien ohjaustuokio Palvelutalo Kotirannan asukkaille
Hei Taas! Pidimme ohjaustuokion vanhuksille Palvelutalo Kotirannassa. Ohjaustuokion alussa tutustuimme toisiimme lankakerä leikin avulla, (heittelimme lankakerää toisillemme ja aina ennen lankakerän heittoa kerroimme nimemme sekä asian josta pidämme) se kyllä vähän feilas koska lankakerä oli liian lyhyt -> jouduimme etsimään lisää lankaa kesken leikin.
Ohjaustuokion aikana lauloimme kaksi joululaulua, sekä pidimme muusiikkitietovisan. Vanhukset rakastivat niitä.
Lisäksi vanhukset saivat heittää tarkkuutta reikätauluun KOOSH- palloilla (pörröisiä palloja http://lekmer.fi/mediaarchive/1018864/productmain/koosh-pallo-7-cm.jpg).
Lopuksi joimme yhdessä kahvit.
vielä näyttää lankaa riittävän...
Arvaa mitä laatikossa on?
" Ja tästä sitten tonne heitetään..."
..."joulumaahan matkamies jo moni tietä kysyy..."
Ohjaustuokion aikana lauloimme kaksi joululaulua, sekä pidimme muusiikkitietovisan. Vanhukset rakastivat niitä.
Lisäksi vanhukset saivat heittää tarkkuutta reikätauluun KOOSH- palloilla (pörröisiä palloja http://lekmer.fi/mediaarchive/1018864/productmain/koosh-pallo-7-cm.jpg).
Lopuksi joimme yhdessä kahvit.
vielä näyttää lankaa riittävän...
Arvaa mitä laatikossa on?
" Ja tästä sitten tonne heitetään..."
..."joulumaahan matkamies jo moni tietä kysyy..."
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)